Hallituksen vaihtokokous Villa Pentryssä
Toimintakausi 2019-2020 startattiin hallituksen vaihtokokouksella 19.8. Espoon Pursiseuran Villa Pentryssä. Puitiin vähän päättyneen kauden asioita, mutta ennen kaikkea mietittiin alkaneen kauden toiminnan suuntaviivoja toimintasuunnitelman pohjalta.
Ja tietysti uusi hallitus otti ohjat käsiinsä kiittäen edellistä ansiokkaasta toiminnasta.

Olarin Leijonat koulutietä turvaamassa
Koulut alkoivat, ja Olarin Leijonat olivat turvaamassa syksyn 2019 koulukauden aloittavien oppilaiden koulutietä Kuitinmäen koulun kohdalla olevalla suojatiellä.

Kuvat: Jorma Tuominen
Klubin kevätretki Kangasalle 18.5.2019
Olarin klubilaiset ja Aurorat tekivät 18.5.2019 kevätretken Kangasalle 20 osanottajan voimin. Tutustuimme mainioiden oppaiden johdolla Kangasala-taloon, joka pitää sisällään 300-paikkaisen konserttisalin, Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä Kangasalan kaupungin valtuustosalin ja kaupunginhallituksen kokoushuoneen.
Ihailimme Haralanharjulta maisemaa, joka innoitti Zacharias Topeliuksen kirjoittamaan ”En sommardag i Kangasala” -runonsa, jonka tunnetumpi käännös on P.J. Hannikaisen ja vähemmän tunnettu Otto Mannisen tekemä.
Matkamme pääkohde oli Soini ja Sirkku Köpän uudistalo, jonka eteen kokoonnuimme ryhmäkuvaan. Retken kruunasi siellä nautittu maittava lounas.

Olarin Lystien kuvat nyt Facebookissa
Olarin Lystit 28.4. onnistuivat erinomaisesti aurinkoisessa säässä, kävijöitä oli paljon, välillä aivan ruuhkaksi asti. Lasten riemua ja aikuisten hymyjä riitti. Kuvia Lystien tunnelmista, menosta ja meiningistä löytyy nyt Olarin Lystien Facebook -sivuilta neljässä osassa. Käyhän katsomassa, sivuille pääset suoraan vasemmasta valikkopalkista kohdasta Olarin Lystit.
Kiitos kaikille kävijöille, tekijöille ja yhteistyökumppaneille, nähdään taas ensi vuoden Lysteillä!

Taas uutta verta klubiin 11.3.-19
Klubi-illassamme 11.3.-19 meillä oli ilo ottaa vastaan klubimme uusimmaksi jäseneksi Markku Elo. Tervetuloa joukkoomme tekemään yhdessä hyvää!

Markku Elo (keskellä) saa kummiltaan Pekka Virtaselta Lions -pinssin merkiksi klubimme ja Lions -järjestön jäsenyydestä. Vasemmalla myhäilee tyytyväisenä klubin presidentti Markku Ojalehto.