Lions Club, Espoo/Olari, hyväntekeväisyys- ja palvelujärjestö

Lions Club

Espoo/Olari, hyväntekeväisyys- ja palvelujärjestö

Piiri 107-B, Alue 2, lohko 2

Perustamispäivä 28.04.1976
Charter night 02.10.1976

Päivä, jolloin klubi on liitetty osaksi kansainvälistä Lions Club International järjestöä.

Avaruustutkimusta ja -liiketoimintaa

Avaruus on kaikkia kiehtova ja yli ymmärryksen käyvän loputon.
Sitä on tutkittu jo pitkään Suomessakin ja tutkimuksen myötä on syntynyt myös avaruusliiketoimintaa.
Näistä aiheista tammikuun klubi-illassa Tiina Nurmi Business Finlandista piti erittäin mielenkiintoisen ja valaisevan esitelmän.
Useimmille oli varmasti vähän yllättävä tieto, että Suomessa avaruustutkimus alkoi jo 1800 -luvun lopulla Lappiin perustetulla tutkimusasemalla.
Suomalainen avaruusliiketoiminta on myös edennyt pitkin askelin;
Vaisalan mittalaitteita on ollut jo pitkään avaruudessa, Ilmatieteen laitos on maailman johtavia toimijoita alallaan ja Iceye on ollut paljon jukisuudessa miksosatelliiteillaan.
Alalla on paljon muitakin toimijoita, ja avaruudessa on paljon suomalaista teknologiaa.
Kuvassa Tiina kädessään Suomen toinen satelliitti Aalto-2, joka on kehitetty Aalto-yliopistossa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ovat satelliitin antennit, jotka on tehty metrimitasta.😁
P.S. Lysteihin on enää reilut kolme kuukautta, hyvää kannattaa odottaa!